Valitse sivu

Australia on yksi suosikkikohteita, tälläisen tuloksen sain kun kysyin lukijoiltani mistä maasta haluaisitte lukea juttujani. Tämän vuoksi julkaisen nyt ensimmäisen osan vierailustani Australiassa.

Australia on aina ollut myös minun yksi suosikkikohteistani johon haluan matkustaa. Esteenä on ollut pitkät lentomatkat ja varsinkin kalliit lentoliput. Käydessäni Aasiassa sain lentoliput Darwiniin, Australiaan kohtuuhintaan, menolippu Balilta ja paluulippu Bangkokiin.

Saapuminen Australiaan

Lensin Balilta Darwiniin, Australiaan kesällä 2015. Olen kauan haaveilut Australiasta ja nyt se oli vain vain 2,5 tunnin lentomatkan päässä Balilta. Lento sujui hyvin ja edullisesti JetStar-yhtiön koneella, jetstar.com.

Turvatarkastus ja saapuminen majapaikkaan

Lentokentällä minut otettiin tarkaan turvatarkastukseen kuten moni muunkin ulkomaalainen. En tiedä syytä, ainakin he kysyivät onko minulla sukulaisia Australiassa eikä minulla ollut. Kaikki tavarani käytiin tarkasti läpi, jopa valokuvat kamerastani tarkastettiin. Lisäksi valokuvanani dvd:llä kävi toinen virkailija läpi.

Lopulta pääsin lähtemään tarkastukseta ja seuraavaksi odotin shuttle bussia tunnin verran. Pikkubussilla pääsin suoraan hostelliini puolen yön jälkeen, matkaa kertyi vajaa 15 km ja maksoi n. 13 euroa (tavallinen taksi tuplahinta).

Majoitus

Asuin viikon ajan Banyan View Lodge -nimisessä hostellissa yhteismajoituksessa, hinta n. 20 €/yö. Darwinista tuskin löytyy hotellia alle 50 €, joten päätös oli helppo.

Hostelli oli siisti sillä siellä oli tarkat säännöt. Jokaisen piti tiskata omat tiskit sakon uhalla. Hostelli ei sovi iltavirkuille koska keittiö ja TV huone suljetaan klo 21.00 ja hiljaisuus huoneissa alkaa klo 22.00.

Tutustuminen Darwiniin

Kaupungilla käynti Backpackersin toimistossa oli löytö, maksamalla jäsenkortista noin 1,30 € oli netin käyttö ilmaista mikäli vain oli tilaa.

Ensimmäisenä päivänä vuokrasin polkupyörän hintaan noin 7 €/vrk, näin minun ei tarvinnut käyttää julkisia kulkuneuvoja. Kaupungilla näkyi useita hieoja ja isoja moottoripyöriä, sää suosii Australiassa moottoripyöräilijöitä.

Kaupungissa oli todella helppo liikkua vaikka liikenne on vasemmanpuoleinen. Kaupungin muutamat isommat kadut keskustassa olivat suoria ja kaikkialla oli selkeät opasteet. Liikennettä oli vähän ja pyörätiet hyväkuntoisia.

Hintataso Darwinissa

Lähes kaikki on Australiassa kallista, Suomen hinnoissa. Muutos oli valtava Aasian maiden vierailujen jälkeen, esimerkiksi kahvi baarissa 2,50 € ja Kopparbergin 0,3 siideri 5,50 €, lounas alk. 10 €, parturi 20 €.

Tämän vuoksi ostinkin ruokani marketista ja söin sen hostellin keittiössä. Lähellä sijaitsevassa isossa marketissa oli käytössä myös itsepalvelukassa. Tämä oli uutta siihen aikaan.

Suomen hintoihin verrattuna poltto-aine oli edullista  n. 0,90 senttiä/l.

Pyöräilyn vaaroja

Minua varoitettiin hostellissa varsinkin ilta-aikaan liikkuvista humalaisista autoilijoista. En ihmettele asiaa koska paikallisilla näytti olevan tapana iltapäivällä kokoontua baariin pitämään hauskaa. Pyöräilysää oli koko ajan upea, noin +30 aurinkoa ja mereltä kävi leuto tuuli.

Vaaroja rannalla

Saavuttuani hienolle, lähes autiolle rannalle syykin selvisi. Rannalla oli varoituskyltit Jelly kaloista ja krokotiileistä. Lähellä sijaitsi paikallinen vesihiihtokerho, en tiedä missä he kävivät harrastamassa vesihiihtoa, heh.

Krokotiiliteema on näyttävästi esillä turistimyymälöissä ym. paikoissa esimerkiksi T-paidoissa Hard crock- painatus. Krokotiilit ovat joskus tappaneet varomattomia turisteja joten varoitukset eivät ole aiheettomia. Darwiniin voi tutustua turvallisesti mereltä käsin osallistumalla Harbour Tour turistikierrokselle laivalla, hinta n. 25 €/45 min.

Australian maanpuolustus

Vaikka Australia tuntuu olevan kaukana muusta maailmasta niin se on huolestunut omasta turvallisuudestaan. Australia seuraa erityisesti Indonesian ja Kiinan liikkeitä merellä. Tätä varten Australiassa on Yhdysvaltojen joukkoja. Minäkin näin merijoukkojen ammattisotilaita marketissa käydessäni.

Yhteenveto

Ensivaikutelma Australiasta oli odotetun kaltainen. Maa on aurinkoinen, turvallinen, siisti ja ihmiset ovat iloisia, avoimia ja keskimäärin hyvin toimeentulevia.

Toisaalta maahantulotarkastustukset ovat pikkutarkkoja, luonnon vaaroja ei kannata vähätellä ja maahan saapuessa pitää varautua maksamaan kaikesta lähes yhtä paljon kuin Suomessa.

Seuraavassa blogikirjoituksessa kerron tarkemmin Darwinista, joten käypä lukemassa juttuni sen julkaistuani.

Turvallinen uimapaikka hyvin hoidetussa ympäristössä.

Viihtyisä pyörätie ajella.

Kromin kiiltoa.

Aiheellisia varoituksia vaaroista.

Krokotiili turistille turvallisemmassa muodossa.

Upea maisema kaupungin puistosta merelle.

Krokotiiliteema näkyy kaupungilla.

Facebook
Twitter
Instagram