Valitse sivu

Darwiniin paremmin tutustuminen

Pyöräilessäni kaupungilla näin hienon parlamenttitalon jonne oli myös mahdollista päästä sisällä käymään turvatarkastuksen kautta. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin tutustumassa paikkaan. Parlamenttitalossa on asiakkaiden käytössä kirjasto ja kahvila. Siellä järjestetään myös esittelykierroksia viikoittain.

Käynti taidemuseossa

Noudin turistitoimistosta Hop on hop off -bussin reittikartan ja ajoin reitin vuokrapyörälläni. Ensimmäinen pysäkkini oli Art museum jossa oli täytettyjä ja rakennettuja eläimiä kuten lintuja ja liskoja. Lisäksi siellä oli kuvia Darwinin historiasta kuinka japanilaiset olivat tuhonneet kaupunkia toisen maailmansodan aikana ja miten hirmumyrsky oli runnellut kaupunkia 1970-luvun alussa. Ei ole ihme että kaupunki näyttää niin modernilta nykyään.

Armeijan museo ja eksoottinen puutarha kaupungin ulkopuolella

Kaupungin keskustasta on noin 9 km armeijan museoon. Siellä oli pihassa tykkejä ja Jeep sekä takapihalla ilmatorjunta aseistusta, vanhoja kuorma-autoja ja maihinnousualus. En maksanut pääsymaksua joten en nähnyt tarkemmin museota mutta jo matka pyörätietä pitkin oli elämys kauniine maisemineen.

Iso puutarha Darwin Botanic Gardens on tutustumisen arvoinen paikka. Siellä on laajalla alueella eksoottisia kasveja hyvin hoidetulla alueella. Määräyskilpiä riittää täällä niin kuin kaupungillakin. Kaupungilla näin kyltin jossa pyydettiin raportoimaan asiasta jos joku juo julkisella paikalla alkohohlia. Alkoholia ei myöskään myydä kaupoissa sunnuntaina.

Tyylikkäät kohteet: vesipuisto ja Cullen Bayn lahti

Hienoin paikka mielestäni oli vesipuisto Darwin waterfront lähellä kaupungin turisti-infoa. Vesipuiston vieressä oli uimapaikka joka oli suojattu kivivallilla mereltä päin, näin krokotiilit eivätkä muut ihmiselle vaaralliset eläimet pääse uimarin kanssa kosketuksiin. Näiden paikkojen välissä oli laaja nurmikkoalue jossa paikalliset ja turistit ottivat aurinkoa tai muuten viettivät vapaa-aikaansa.

Toinen hieno paikka oli Cullen Bayn lahti. Siellä oli rikkaiden australialaisten isoja omakotitaloja rannan tuntumassa ja isoja veneitä laitureihin kiinnitettyinä. Todella viihtyisen tuntuinen ympäristö, tosin ”kynnysraha” muuttaa tänne asumaan on varmasti melkoinen.

Yhteenveto

Darwin tuntui todelliselta ”lintukodilta” (vaikka yleensä Ruotsia lintukodiksi verrataankin). Darwin on rauhallinen paikka jossa yleensä paistaa aurinko eikä useimmilla ihmisillä tunnu olevan kiire. Työttömyyttäkin on mutta kuten paikallinen työtön insinööri sanoi: ”täällä on hyvät korvaukset, ei ole kiire hakea töitä, eikä näitä etuja olla leikkaamassa”.

Täytyy myöntää että kadehdin tilannetta, ausseilla kun vielä englanti on äidinkieli niin ei ole sitäkään tarvinnut opetella. Tietysti haittapuoliakin on kuten eräs paikallinen harmitteli: Australia on kaukana muusta maailmasta, kallis, pitkät etäisyydet. Myöskin alkuperäiskansan, aboriginaalien tilanne ei ole hyvä.

Tuntuu että heitä syrjitään, tosin he myös ovat itse syylisiä asiaan. Näin heitä puistoissa ja kaupungilla ja yleensä enemmän tai vähemmän humalassa. Toisaalta Australian valtio kuulema maksaa heidän asuntonsa, ruokansa ja maksaa 40 euroa/päivä tukea, joten ei heidän tilansa surkeakaan voi olla. Alkuperäiskansan tilannehan tuli koko maailman tietoisuuteeen Sidney:n olympialaisen aikaan vuonna 2000.

Paluu Bangkokiin

Darwinista palasin Jetstarilla takaisin Bangkokiin. Siellä lepäsin kaksi yötä ennen toista pitkää lentoa, paluulentoa Tukholmaan.

Lähtö Bangokista Norwegianilla ei mennyt aivan ”putkeen”. Istuimme koneessa kolme tuntia jonkin teknisen vian vuoksi ennen kuin pääsimme ilmaan. Tilanne harmitti kovasti koska muutenkin oli pitkä lento edessä, lento kesti 11 tuntia. Tukholmasta saavuin Turkuun Viking Linella, uni maistui laivan hytissä ja ruokapöydässä oli pitkästä aikaa kotimaisia herkkuja tarjolla.

Mihin kohteeseen sinä haluaisit matkustaa Australiassa?

p.s. joko luit ensimmäisen kirjoitukseni Darwinista?

Lisätietoa Austrailasta:

Monipuolinen video Darwinista ja sen ympäristöstä osoitteessa http://www.expedia.com.au/Darwin.d6131317.Destination-Travel-Guides

Suomenkielinen ja informatiivinen sivusto Australiasta, kysy ja saa vastauksia sivuston viestitaululla: http://www.dundernews.com

Kattava tietopaketti Australiasta: https://www.matkaopasvapauteen.com/category/matkajutut/australia

Australia yleisinfoa:  https://www.australia.com/en-us

Lonely Planetin opas: https://www.lonelyplanet.com/australia

Cullen Bayn lahti.

Parlamenttitalo

Uimaranta

Alkoholin käyttökielto.

Erikoiset puiston penkit.

Botanic Gardens -puisto.

Kieltoja puutarhassa.

Hieno talo rantatien varrella.

Armeijan Jeeppi. Kirves ja lapio konepellillä.

Kalastuskielto. Uhkasakko vajaa 7000 euroa.

Facebook
Twitter
Instagram