Valitse sivu

Taustatietoa

Fuengirola on eteläespanjalainen kaupunki, joka kuuluu Malagan maakuntaan ja se sijaitsee noin 30 km Malagan kaupungista lounaaseen Välimeren rannalla Aurinkorannikon alueella.

Rantakaupunki Fuengirola on panostanut olemaan koko perheen lomakohde, tämä on yksi syy miksi se on kohonnut Aurinkorannikon suosituimmaksi suomalaiskohteeksi.

Saapuminen Fuengirolaan

Saavuttuani Kanarian lennolta Malagaan joulukuussa 2015 jatkoin matkaani lentokentältä junalla Fuengirolaan, matka taittui mukavasti runsaassa puolessa tunnissa silloin hintaan 2,70 euroa, Fuengirola on myös junan päätepysäkki.

Junassa eräs paikallinen nainen katsoi pitkään vaatetustani ja minä hänen. Minulla oli Kanarian lämmöstä tullessani päällä cityshortsit ja naisella toppatakki, molemmat pidimme toisiamme varmasti outoina tapauksina.

Yleensäkin eri kaupungeissa Espanjassa liikkuessani en voinut kuin hämmästellä paikallisten liikkumista talvivaatteissa vaikka ilma oli kuin Suomen kesäsää, tottumiskysymys.

Saavuttuani Fuengirolaan totesin nähneeni jotain tuttua mutta enimmäkseen uutta, olihan edellisestä käynnistä kulunut jo yli 15 vuotta. Löysin tällä kertaa majapaikkani helposti, paikka sijaitsi hyvällä paikalla pari katua rannasta, muutama sata metriä Centro Finlandiasta.

Centrossa toimii useita suomalaisyrityksiä, en käynyt paikassa koska se oli suljettuna Fuengirolan viikonloppuvisiittini aikana.

Tutustuminen kaupunkiin

Kierrellessäni kaupungilla kävin lounaalla paikallisessa kahvilassa, siellä sain kyljysaterian limun kera hintaan viisi euroa, tähän hintaan eivät lukuisat suomalaisyritykset pysty. Toisaalta ymmärrän heitä koska he joutuvat tekemään ”tilin” puolessa vuodessa talvisesongin aikaan.

Omasta mielestäni suomipaikkoja pitäisi olla joka maassa, niistä saa juttuseuraa ja hyviä vinkkejä.

Rautatieasemalla käydessäni tein päivän ”hyvän työn” eli autoin eläkeläispariskuntaa lippuautomaatin käytössä, kielivalikosta löytyi englannin kieli joten pystyin auttamaan heitä.

Kävin illalla 18.12. suomalaisessa Iskelmäbaarissa, joka oli viimeistä päivää auki ennen joulutaukoa. Asiakkaat saapuvat paikalliseen tapaan puolen yön jälkeen eli ennen sitä ei ollut kuin muutamia suomalaisia. Yllätys oli että suurin osa asiakkaita oli espanjalaisia suomipaikassa.

Muutaman kerran käydessäni tanssimassa totesin espanjalaisnaisten englannin kielitaidon onnettomaksi, kielimuuri oli täydellinen, voiko paikallisen peruskoulun käydä ymmärtämättä englannin alkeitakaan.

Suomalainen baarin omistaja kertoi että disco Mai Tai on juuri sulkenut ovensa, paikka oli aikoinaan suosittu suomalaisten keskuudessa, siellä oli myös muutamia suomalaistyöntekijöitä.

Toisena iltana kävin eräässä suomibaarissa jossa useimmat asiakkaat olivat nauttineet alkoholia enemmän kuin riittävästi, olivat varmaan ajatelleet että mitä enemmän juo Suomen baarihintoihin verrattuna halpaa kaljaa sitä enemmän säästää.

Yhteenveto

Fuengirola on pieni suomalaisten suosima kaupunki josta halutessaan saa lähes kaikki palvelut suomenkielellä kuten ravintola-, kampaamo-, hieronta-, autovuokraus-, asuntojen osto-, ja vuokrauspalvelut, oikeastaan on vaikeampi keksiä mitä palvelua ei saa suomeksi.

Fuengirolassa ilmestyy useampi suomalaislehti kuten Uusi Fuengirola -lehti, Se eli Espanjan Suomalainen ja Ole-aikakausilehti. Näitä lehtiä on myös mahdollisuus saada Suomesta.

Erityisesti Fuengirola on saavuttanut suosion suomalaisten eläkeläisten keskuudessa talviaikaan, keväällä he palaavat takaisin Suomeen.

Nykyään myös nuoret ja keski-ikäiset ovat siirtyneet työskentelemään Espanjaan, monille etätyöläisille tämä on mahdollista. Monet suomalaiset ovat valmiita tinkimään palkastaan kunhan saavat viettää talven miellyttävässä ilmastossa, toisaalta myös elinkustannukset ovat merkittävästi edullisempia kuin Suomessa.

Valitettavasti minulla oli vain viikonloppu aikaa, joten en ehtinyt tutustua kaupunkiin paremmin. Keräämistäni linkeistä ilmenee että Fuengirola tarjoaa monenlaista viihdettä ja palveluja lomalaisille ja pidemmäksi aikaa tai vakituisesti asuville. Kannattaa myös hyödyntää Fuengirolan hyvä sijainti ja vierailla naapurikaupungeissa.

Lisätietoa Espanjan edullisesta hintatasosta: https://www.lomalista.fi/lomakohteet/eurooppa/espanja/fuengirola/hintataso

Lisätietoa Fuengirolasta http://www.fuengirola.fi

http://www.aurinkorannikko.fi/kaupungit-ja-alueet/fuengirola

https://www.espanja-loma.fi/Fuengirola

https://www.rantapallo.fi/espanja/fuengirola

englanniksi https://turismo.fuengirola.es/en

Fuengirolan rantakatu.

Fuengirolan tunnus: ”härkä” vuorella.

Fuengirolan markkinat.

Centro Finlandia.

Rannalla voi ottaa aurinkoa myös joulukuussa.

Yksi hienoista patsaista Fuengirolassa.

Air bnb majapaikkani, parempi kuin odotin.

Tälläisen aterian sai viidellä eurolla 2015.

Facebook
Twitter
Instagram