Lensin Helsingistä Prahan kautta Georgian Kutaisiin koska Suomesta ei ollut suoria lentoja Batumiin ja tulipa Prahakin samalla nähtyä kesällä 2019. Prahassa olin vain kaksi yötä, tärkeimmät keskustan nähtävydet ehdin katsomaan.
Lentoni saapui elokuussa Prahasta Kutaisiin 45 minuuttia myöhässä eli 3.45 yöllä! Saapumiseni alkoi myönteisissä merkeissä vaikka oli keskiyö. Yllätys oli suuri koska kaikki palvelut toimivat yöllä, koskahan Suomessa?
Kutaisin lentokentällä
Saavuttuani pienelle Kutaisin lentokentälle sain vaihdettua Georgian valuuttaa, asia oli helpotus koska Suomessa enkä Prahassa onnistunut löytämään rahanvaihtopistettä jossa olisi voinut vaihtaa Georgian Lareja. Infossa minut ohjattiin oikealle pikkubussille, varauksen olin tehnyt aikaisemmin netissä. Pääsimme lähtemään kello 4.30 Batumiin.
Bussilla Batumiin
Matka kesti kuoppaisella asvalttitiellä lähes kaksi tuntia, eninmäkseen ympäristö oli metsää. Päätepysäkki oli Radisson SAS:n vieressä Batumin keskustassa, sieltä otin taksin majapaikkaani. Taksissa ei ollut mittaria paikalliseen tapaan joten maksoin väsyneenä pyydetyn muutaman euron hinnan. Päätin, kunhan pääsen perille vuokraan polkupyörän enkä käytä toiste taksia.
Batumi
Kaupungissa oli Georgian tilastokeskuksen vuoden 2014 arvion mukaan 161 200 asukasta ja sen pinta-ala on 19 neliökilometriä.
Batumissa vierailee lähes miljoona turistia, joista valtaosa on venäläisiä ja turkkilaisia. En tavannut yhtään suomalaista kymmenen päivän loman aikana Batumissa. Turistit tulevat Batumiin subtrooppisen ilmaston, kasinoiden ja useita kilometrejä pitkän uimarannan vuoksi. Batumin suosituin nähtävyys onkin rantoja hyväilevä, kahdeksan kilometriä pitkä rantabulevardi.
Vaikka Georgia ei ole EU-maa niin silti EU-kansalaisille Georgiaan matkustaminen on viisumivapaata.
Georgia tarjoaa aivan toisenlaista nähtävää mikäli vuoristot ja maaseutu kiinnostavat. Tämä juttu keskittyy vain Batumiin, Mustan meren helmeen tai Georgian ”Las Vegasiin” kuten kaupunkia on nimitetty.
Majoitus
Majoitus AirBnb kohteessa maksoi n. 13 euroa yö, Mustan meren rantaan oli 10 min kävely, hienoa. Asunto oli moderni vaikka ulkoapäin kerrostalo oli rähjäinen, osittain korjattu. Itselle tärkeimät asiat oli kunnossa eli toimiva netti ja jopa ilmastointilaite oli huoneessa. Ainoa miinus oli kävely kuudenteen kerrokseen, ei hissiä!
Kokemuksia Batumissa
Rahanvaihtopisteitä on Batumissa joka puolella, kertoo varmasti osaltaan siitä että turismi on kaupungille tärkeä toimeentulolähde. Valuutanvaihtokurssi oli 2019 noin 1 euro = 3,30 laria, kannattaa vertailla.
Netistä löysin hyvät asiakaspalautteet saaman polkupyörävuokraamon joka oli vielä lähelläkin. Vuokrasin maastopyörän + kypärän n. 10 euron päivähintaan. Batumissa on keskustassa isommilla teillä noin metrin levyinen asfaltoitu pyörätie ja maasto on tasaista joten pyörällä pääsee kätevästi paikasta toiseen.
Käydessäni perinteissä, suositussa baarissa jossa pystyi kuvien mukaan ostamaan ruokaa maksoin isosta liha/peruna-annoksesta ja limusta 18 laria eli 5,50 euroa. Ainakin monessa pääkaupunkiseudun ruokapaikassa joutuu maksamaan vastaavasta annoksesta 20 euroa!
Rakennukset ovat todella erilaisia kuin muuallapäin maailmaa, vaikutteita on varmasti otettu eri kulttuureista ja yhdistetty niitä. Jopa Mac Donalds on persoonallinen, lasiseinäinen, hieman iglua muistuttava rakennus. Vertailtaessa maailman hintatasoa käytetään yhtenä vertailukohtana ”Mac Donalds -indeksiä”. Koska Big Mac on sama tuote joka maassa on vetaileminen helppoa. Big Mac maksoi Batumissa runsaat 3,15 euroa (kurssi 1 euro=3,30 laria) Mikäli rakennukset kiinnostavat, niin täällä riittää kuvattavaa.
Kaupungilla oli kaikki tarvittavat turistien tarvitsemat palvelut. Muutaman kilometrin päässä keskustasta sijaitsee kansainvälinen Carrefour-tavaralo josta turisti saa tarvitsemansa tuotteet edullisesti. Tavaratalon vieressä sijaitsee valkoinen, uusi, moderni jalkapallostadion jota oltiin parhaillaan rakentamassa.
Suosittelen käymään Batumin näköalatornissa. Ylimmästä Panoraama-ravintolasta näkee hienosti ympäri kaupunkia. Ravintola on tyylikäs ja ilmastoitu jossa viihtyy pidenpäänkin. Yksi kerros alempaa löytyy viiniravintola. Paikka sijaitsee lähellä maailmanpyörää ja Radisson SAS:ia.
Kaupungin aukioilla kuten Europe Squarella ja Piazza-aukiolla riittää iltaisin ihmisiä ja toisinaan live-musiikkia voi kuunnella ulkoilmaravintolassa.
Oluen ystäville Batumin panimo on hyvä pysähdyspaikka. Baari myy ison oluen aivan nimelliseen hintaan eli iso olut 0,40 euroa! Paikka sijaitsee muutaman kilometrin keskustasta.
Laivareissu
Läheltä maailmanpyörää hyppäsin turistilaivan kyytiin. Kierros lähellä kaupungin nähtävyyksiä maksoi vain 10 Latia eli 3 euroa. Tosin matka kesti vain vajaa puoli tuntia ja samat nähtävyydet näkee kaupungiltakin mutta mereltä näkee vähän eri kulmasta ja pääsee tuulettumaan.
Vesipuisto
Kävin pienessä vesipuistossa joka sijaitsee lähellä kaupungin pohjoisrantaa. Vesipuistossa on yksi baari, puhdas vesi uima-altaassa ja muutama vesiliukumäki. Pääsylippu maksoi 12 euroa eli paljon nähden muuhun hintatasoon Batumissa. Iltapäivä kuitenkin kuluu mukavasti paikassa.
Delfiiniesitys – varaa hyvissä ajoin
Yritin kaksi kertaa turhaan mennä katsomaan delfiiniesitystä koska molemmilla kerroilla paikka oli loppuunmyynti. Esitys on saanut erittäin hyvän palautteen ja hintakin vain vajaa 5 euroa. Olisin päässyt katsomaan esitystä jos olisin ostanut lähes tuplahintaisen lipun trokarilta mutta periaatteen vuoksi en ostanut. Päätin mennä delfinaarioon seuraavassa lomakohteessani eli Odessassa.
Batumin keskustan ranta
Kaupungin pohjoispuolella jossa sijaitsevat loistohotellitkin on rantaa usean kilometrin verran. Valitettavasti ranta on kivikkoinen ja kivet jatkuvat Mustaan mereen asti joten uimaan meno ei ole mielyttävää, myöskin meren isot aalot haittaavat uimista. Aurinkoa kyllä riittää ja jonkin verran kaupustelijoitakin, ei kuitenkaan liiaksi asti.
Hintataso
Georgia on todella edullinen maa suomalaiselle turistille. Yksi syy on tietysti maan surkea palkkataso, keskipalkka muutama sata euroa kuukaudessa. Suomessa kun ihmettelen miten joku voi maksaa niin paljon niin Georgiassa saattoi ihmetellä kuinka joku tuote/palvelu oli niin halpa. Ohessa muutama hintaesimerkki:
Hierojalla käynti 1 tunti 20 euroa
Runsas jäätelöannos ja iso kahvi rantakahvilassa 3 euroa
Pääsylippu näköalatorniin 3 euroa, siellä iso olut 2 euroa
Kana-annos intialainen ravintolassa, hyvin grillattu ja limu yhteensä 6 euroa
Yhteenveto
Innostuin alunperin Batumista Helsingissä järjestettävillä matkamessuilla. Silloin Georgialla oli iso osasto messuilla jolla kerrottiin paljon monipuolisesta mutta pienestä Georgiasta. Myöskin asuntomyyjän tarjous hämmästytti, uusi yksiö alle 20 000 euron (ilman kodinkoneita) ! Ajattelin että kylläpä maa tarjoaa paljon rahalle vastinetta.
Nyt matkan jälkeen olen samaa mieltä, harva maa tarjoaa rahalle yhtä paljon vastinetta ja aurinkoa riitti lähes koko ajan, useinmiten +30 astetta. Illalla kaupungilla liikkuessa kiinnitti huomion Batumin panostuksen valaistukseen, monet rakennuset näyttivät upeilta iltavalaistuksessa.
Onneksi ainakin kaupungin keskustan alueella oli kadut merkitty myös roomalaisin aakkosin. Georgian kirjaimet ovat kaunokirjoitusta josta ei ymmärrä yhtään mitään. Mikäli maassa aikoo olla pidenpään niin venäjän kieltä olisi tarpeellista osata koska paikalliset osaavat huonosti englantia.
Lisätietoa
Video Batumista: https://www.youtube.com/watch?v=gCc81nTWvUM
https://www.matkablogi.fi/batumi-georgian-rantakohde-1-4-6-2012
Lisätietoa Georgiasta: https://www.rantapallo.fi/georgia-2/

Oikealla Batumin näköalatorni jonka Panoraama-ravintolasta on hienot näkymät yli kaupungin.

Batumin kuuluisa nähtävyys Nino ja Ali. Hahmot liikkuvat ja sulautuvat toisiinsa.

Batumin argeologinen kello.

Maailmanpyörä iltavalaistuksessa. Batumi oli todella panostanut iltavalaistukseen eri rakennusten kohdalla.

Sheraton-hotelli iltavalaistuksessa.

Kirkkokin oli persoonallinen.

Batumi laivalta kuvattuna.

Batumi näköalatornista kuvattuna.

Näinkin voi siirtyä paikasta toiseen eli Argo cable carlla.

Tyylikäs rantaravintola ja mitkä näkymät.

Kivikkoinen ranta ja aaltoileva Musta meri eivät suosineet uimareita. Voimakas tuuli auttoi kylläkin riippuliitäjää.

Vesipuisto lähellä rantaa ja pyörätietä.

Uusia rakennuksia Mustan meren näkymin, kuvassa näkyy tekolampi.

Batumin pitkä pyörätie rannassa ja…

…ja pitkä kävelytie. Ympäristöstä pidettiin hyvää huolto rannan tuntumassa.

Näissä maisemissa kelpasi kävellä ja kuntoilla.

Ison puiston vieressä oleva suuri lampi, mahdollisuus myös veneiden vuokraukseen.

Huvipuisto lapsille rannan tuntumassa.

Delfinaario. Pääsylippu kannattaa ostaa hyvissä ajoin päivällä, yleensä ennen esitystä paikka on loppuunmyyty.

Batumin panimo.

Kotiruoka-annos ja limu paikallisten suosimassa baarissa n. 5-6 euroa. Paikallinen limonadi on makeaa.

Paikallinen perinneruoka eli iso leipä ja keskellä lämmintä voita ja kananmuna. Osa lisukkeista jäi syömättä, ei minun makuuni.

Todella tuoretta kalaa tarjolla paikallisessa marketissa.

Batumin uusi jalkapallostadion valmistumassa kesällä 2019.

Erikoinen auto juhliin ja turistien kuljetuksiin.

Tyypillinen talon osoite Batumissa. Numero 63 on talon numero.
Viimeisimmät kommentit