Valitse sivu

Indonesian osasto

Matka 2019 – uusia ideoita ja matkailuinfoa etsimässä

Viikonloppuna järjestettiin Pohjoismaiden suurin matkailualan tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa, Matka 2019. Paikalla oli lähes 1000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä yli 80 maasta.

Koska olen vieraillut matkamessuilla säännöllisesti niin mitään suuria ennakko-odotuksia minulla ei ollut. Etukäteen mielenkiintoisemmaksi maaksi ajattelin Georgian ja heillä olikin näyttävä osasto messuilla.

Mielenkiintoisin kohde

Miksi Georgia? Olin lukenut mielenkiintoisia juttuja muiden matkabloggaajien sivuilta ja kohde on minulle uusi. Maassa on paljon nähtävää: Mustanmeren rantakohteita, vuoristoa, omaperäistä rakenuskulttuuria ja vieraanvaraisia ihmisiä. Mikä parasta, paikka on todella edullinen eli noin kolme kertaa Suomea edullisempi hintataso.

Heidän osastollaan myös esiteltiin uusia asuntoja, esimerkiksi suositusta rantakaupunki Batumista on mahdollista ostaa uusi yksiö alle 20 000 euron! Paikka on hyvin varteenotettava vaihtoehto mietittäessä ensi kesän lomakohteita. Osastolla ollut edustaja kertoi että halvimmillaan lennot saa 200 – 300 eurolla Georgiaan, suoria lentoja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Matkailuinfoa

Eri puolilla Messukeskusta järjestettiin vajaan puolen tunnin tietoiskuja eri matkailuun liittyvistä aiheista. Itse kävin Rantapallon edustajien vetämässä tilaisuudessa jossa kerrottiin tietoa Marokkosta ja Vietnamista. Kumpikin maa on turvallinen kunhan noudattaa normaalia varovaisuutta.

Marokossa kannattaa ainakin vierailla ”sinisessä kylässä” jossa rakennukset on maalattu sinisellä värillä. Vietnam on ”uusi” Thaimaa joka on edullisempi ja jonne matkustaessa kannattaa varata aikaa 2-3 viikkoa, niin paljon siellä on nähtävää. Paikat eroavat paljon jos matkustaa suurkaupunkiin tai lähtee vuoristoon/maaseudulle. Kaupungeissa pärjää yleensä englannin kielellä.

Tämän jälkeen kävin kuuntelemassa Florida-infoa. Yhdysvalloissa pitkään asunut suomalainen Eki Travelin omistaja kertoi asiantuntevasti ja hauskasti tietoa Floridasta, taustalla pyöri video josta saattoi nähdä mitä kaikkea upeaa nähtävää tämä osavaltio tarjoaa. Eki Travel tarjoaa opastettuja matkoja ympäri Yhdysvaltoja. Nykyään Norwegian lentää todella edullisesti Floridaan, menolippu parhaimillaan noin 150 euroa.

Suomalaisia asuu paljon Floridassa, erityisesti Lake Worthin alueella. Pysyvää oleskelulupaa on vaikea saada mutta monet eläkeläiset asuvat puoli vuotta eli talviajan lämpimässä Floridassa ja palaavat sitten kotimaahansa.

Julkkisia messuilla

Luonnollisesti suureen messutapahtumaan oli pyydetty esiintymään julkkisia. Paikka olivat mm. Jaakko Selin kertomassa omista nuoruuden aikaisista matkailukokemuksistaan, kaikki oli erilaista kun ei ollut nettiä tai kännyköitä ym. Jetro Rosted pyöritti onnen pyörää, Hanna Pakararinen kertoi omista matkakokemuksistaan ja Kati Outinen kertoi Kajaanin Runoviikoista, hänen uudesta työstään.

Koti ulkomailla ja Caravan -messut

Matkamessujen yhteydessä järjestettiin myös Koti ulkomailla ja Caravan tapahtuma matkamessujen yhteydessä, samalla pääsylipulla pääsi kaikkiin kolmeen tapahtumaan. Espanjan kohteita oli eniten tarjolla. Asunnon ostamisesta ulkomailla järjestettiin myös tietoiskuja esiintymislavoilla. Esiintyjät olivat suomalaisia asuntokauppiaita,  asiantuntijoita jotka asuivat ulkomailla ja pyörittivät siellä omaa liiketoimintaansa.

Karavaanareille oli näytillä uusimmat ja hienoimmat asuntoautot ja -vaunut omassa hallissa. Lisäksi karavaanareiksi ryhtyville järjestettiin tietoiskuja mitä kannattaa ottaa huomioon aloittaessa uusi harrastus.

Yhteenveto

Georgia ensi kesän matkakohteena sai lisäkiinnostusta minussa aikaan, sinne matkustan mahdollisesti kesälomallani. Selatessani saamiani esitteitä: Intia, Etelä-Afrikka, Australia, Kolumbia, Viro ja muutama muu niin kiinnostukseni Floridaan kohtaan lisääntyi myös messuilla. Olen käynyt siellä 20 vuotta sitten olisikohan aika käydä uudestaan?  Paikkahan muuttuu koko ajan. Sanoihan Eki Travelin omistaja että tunnetuin lintu Floridassa on ”nostokurki” koska siellä rakennetaan koko ajan.
Saitko sinä Matkamessuilla inspiraatiota minne matkustaa seuraavaksi?

Sisäänkäynti messuille.

Jaakko Selin messuilla.

Turkin osasto

Yksi matkatoimistoista.

Asuntoja Espanjasta myytävänä.

Georgian osasto.

Sharjah, Arabibiemiraattien isolla rahalla tehty osasto.

Albanian turismi on kasvussa.

Laivayhtiön merenneito.

Mennyt aika Turun osastolla.

Pieni asuntovaunu Caravan-messuilla.

Naantalin Muumimaailman osasto.

 

 

Facebook
Twitter
Instagram