Minulla oli kaksi syytä matkustaa Haifaan lomaviikollani Tel Avivissa helmikuussa 2019. Halusin nähdä kuuluisan Baha´in puutarhan ja halusin nähdä miltä Israelissa näyttää Tel Avivin ulkopuolella.
Junalla Tel Avivista Haifaan
Pyöräilin Tel Avivin rautatieasemalle jonka edessä vartija oli konekiväärin kanssa vartiossa. Sisälle mentäessä jokaisen tulijan laukku läpivalaistiin samalla tavalla kuin lentokentän turvatarkastuksessa. Lisäksi turvatarkastaja kysyi mihin matkustan ja halusi nähdä passini. Näytin passini kopiota joka riitti hänelle. Muissakin maissa matkustaessa on hyvä pitää passin kopiota mukanaan. Passi kannattaa jättää hotelliin talteen.
Matka kesti junalla noin tunnin ja maksoi runsaat 13 euroa. Runsaan 100 km:n matka meni junassa mukavasti, huomiota herätti runsas mies- ja naissotilaiden määrä, osalla oli rynnäkkökiväärit mukanaan. Näkymä junan ikkunasta koko matkan ajan oli melko mitäänsanomatonta, kuivaa tasaista maastoa. Ainoa poikkeus oli pitkät, kilometreittäin jatkuvat kasvitarhat. Rantaa näkyi vain hetkittäin.
Vierailu Haifassa
Haifa on rantakaupunki kuten Tel Avivkin. Mikäli olisin ollut kaupungissa toisenkin päivän niin olisin vuokrannut polkupyörän niin olisin päässyt tutustumaan kaupunkiin paremmin. Nyt kuitenkin suuntasin rautatieasemalta Bahaín puutarhalle.
Ennen puutarhaa sijaitsee oikealla puolella turisti-info josta kannattaa noutaa kartta ja esitteitä varsinkin jos aikoo viipyä kaupungissa pidempään. Virkailija oli hieman hämmästynyt kun kerroin olevani Suomesta, varmaankin hyvin pieni osa turisteista saapuu Suomesta.
Puutarhan portilla israelilaiseen tyyliin kaikki vierailijat scannattiin ja laukut/kassit tarkastettiin. Minulle oli pettymys puutarhalla että en päässyt kuin kahdet portaat kunnes tuli vastaan suljettu rautaportti. Turisti-infon mies kyllä kertoi että voin päästä ylemmäs jos portti sattuu sattuu olemaan auki, hänkään ei osannut sanoa aukioloaikoja.
Puutarha oli näkemisen arvoinen kuten kuvista voi päätellä vaikka ylhäällä olisi ollut enemmänkin nähtävää. Toisaalta olisin voinut alkaa kiertämään ja kapuamaan mäelle tai matkustamaan köysiradalla mäen huipulle mutta en nähnyt asiaa vaivan arvoiseksi vaan päätin käyttää lopun iltapäivää tutustuen kaupunkiin.
Totesin Haifan yhtä kalliiksi kaupungiksi kuin Tel Avivinkin, edullista ruokapaikkaa ei löytynyt joten poikkesin kahvilaan nauttimaan täytetyn patongin kahvin kera.
Yhteenveto
Haifa tarjosi vaihtelua pyöräilyyn Tel Avivissa. Puutarha oli mielenkiintoinen nähtävyys ja muihin nähtävyyksien tutustumisiin ei ollut tarkoituskaan käyttää aikaa paitsi pikaiseen kaupunkikierrokseen. Itse suosin käymistä jossakin toisessa kaupungissa kohdekaupunkini lisäksi lomaviikkoni aikana, näin saa maasta edes pienen yleiskatsauksen.
Haifa on lähes 300 000 asukkaan rantakaupunki joten siellä voi myös viettää loman mutta pikaisen tutustumisen perusteella suosittelen mielummin Tel Avivia, onhan kaupunki tunnettu siitä että israelilaiset tulevat ympäri maata Tel Aviviin juhlimaan.
Lisätietoa
Haifan viralliset kotisivut : www.visit-haifa.org
https://www.expedia.fi/Haifa-Haifan-Keskusta.dx6341985?pwaLob=wizard-package-pwa
https://www.getyourguide.fi/haifan-satama-l105677
Videoita Haifasta: https://www.napsu.fi/matkailu/matkavideot/2493

Näkymä puutarhan rappusilta kaupunkia kohden.

Välillä ylimmät portit olivat auki mutta silloinkaan ei saanut niistä kulkea.

Näyttävä, loistavasti hoidettu Baha’in puutarha. Pyhäkkö, jossa on kultainen kupoli, on kaupungin maamerkki. Tiesitkö että tämä paikka on Bahaí uskon maailmankeskus?

Puutarha oli hoidettu pikkutarkasti.

Tämä kuva kertoo kuinka tarkasti nurmikot oli leikattu.

Bat Galim rautatieasema Haifassa.

Junamatkalla Tel Avivin ja Haifan välillä oli kilometreittäin kasvitarhoja.

Taloja vuorenrinteessa Haifassa.

Hallintorakennus Haifassa.

Uutta ja vanhempaa rakennuskantaa Haifassa.

Hengenvaara! Kieltomerkki ja kiipeilyn sähkötolppaan estävät raudat.

Tämänkaltaisia ränsistyneitä rakennuksia näkyi Haifassa enemmän kuin Tel Avivissa.

Rahanvaihtopisteen päivittämättä jäänyt kyltti, Suomen valuutta markka!
Viimeisimmät kommentit